Kiitos ja anteeksi

Kaksi sanaa, joita käytetään aivan liian harvoin, mutta joille olisi käyttöä jokapäiväisessä elämässä: kiitos ja anteeksi.

Tänään tunsin onnistuneeni, kaikki monen kuukauden työ on vihdoin ohi, ja kaikki meni juuri niin kuin oli suunniteltu, ellei jopa paremminkin. Kaikki se stressi ja unettomat yöt, paperikasat pöydillä ja miljoonat kokeillut vaihtoehdot, nyt ne ovat kaikki ohi. Tunsin onnistuneeni, koska en epäonnistunut. Onnistumisen tunnetta lisäsi myös se kiitosten määrä, jota kuuntelin. En ollut ainut tyytyväinen ihminen, kerrankin tuntui että kaikki muutkin olivat tyytyväisiä töihini. Kiitos lämmitti sydäntä, sillä joku ajatteli sitä, miten paljon minä olen asian eteen tehnyt. Kiitos on pieni sana, mutta tuosta monen kuukauden työstä se oli paras palkka jonka voisin saada.

Kiittäminen ei siis ole turhaa. Jokainen kiitos on tärkeä. Kiitos on lyhyt sana, jonka sanomiseen ei paljoa vaivaa kulu. Kuitenkin niinkin pieni sana voi tuottaa toisille hyvin paljon hyvää mieltä. Vaikka itse ei asiaa kovin paljon mieti, voi toisille se pienikin sana olla kaikki kaikessa. Jos näkee oikein paljon vaivaa, oli kyseessä sitten työt tai vaikkapa vain lounaan valmistus perheelle, on kiitos silti aina kaiken sen vaivan arvoinen. Joskus on mukavaa vain saada tunnustusta omista tekemisistä ja onnistumisista.

Toinen aivan liian vähän käytetty sana on anteeksi. Itsekin myönnän käyttäväni sitä aiva liian harvoin. Turha anteeksipyyteleminen alkaa rasittaa kaikkia, mutta kun on oikeasti tehnyt jotain, jota pyytää anteeksi, on paras keino mennä vain ja pyytää reilusti anteeksi. Anteeksipyytämättömyys jättää ihmisten välille kuilun ja syventää sitä, tiedostamattakin. Sanomattomat ja tekemättömät asiat, mieltä painavat asiat ja aggressiot jäävät painamaan mieltä ja kerääntyvät maton alle, kuunes ne räjähtävät kuin tulivuori. Itse myönnän hyvin usein sortuvani hiljaiseen rauhoittumiseen ja asioiden näennäiseen unohtamiseen. En pyytele anteeksi kovinkaan usein, enkä selvitä riitoja, ne vain jäävät ja viha laantuu. Kuitenkin aina jää jotain selvittämättä ja se syö ihmissuhteita aika lailla.

Asiat pitäisi aina selvittää kasvotusten, ja sanotaanhan vanhassa sananlaskussakin, ettei riidoissa saa mennä nukkumaan. Se on hyvin totta, sillä purkamattomat turhautumiset ja ärsyyntymiset vain jatkavat kasvamistaan jos niitä ei selvitä.

Jos on onnistunut loukkaamaan jotakuta tai pahoittanut toisen mielen, ei ainakaan oman omatuntoni takia ole muuta vaihtoehtoa kuin pyytää anteeksi, tai jos en sananmukaisesti pyydä anteeksi, osoitan ainakin teoillani kaatumukseni. Se on minun tapani pyytää ihmisiltä anteeksi, osoittaa se eleillä ja teoilla, ei niinkään tyhjänpäiväisillä sanoilla. Oikeastaan anteeksipyyntö ja katumus ovat hyvin lähellä omatuntoa. Ihminenhän pyytää anteeksi kun tuntee tehneensä väärin. On vaikea pyytää anteeksi, ainakaan tunteella, jos ei tiedä tehneensä mitään väärää.

Kiitos ja anteeksi, pieniä mutta hyvin voimakkaita sanoja molemmta. Kumpaakin käytetään aivan liian harvoin, mutta kumpaakin tulisi käyttää päivittäin. Jokaisella on jotain anteeksipyydettävää, ja jokaiselle on jotain mistä kiittää. Niinkin pienet sanat saattavat saada toiselle paljon paremman mielen. Kiitosta saava tuntee onnisrtuneensa ja anteeksipyyntö parantaa molempien osapuolten oloa ja heidän välistään ilmapiiriä. Anteeksi ja kiitos, käyttäkäämme niitä siis!