Luonnon tuoksu

Lähdin illalla vielä hiihtämään, vaikka voimat ovatkin olleet viimeiset viikot aika lopussa. Odotan niin sitä että tämä kisakausi loppuu ja pääsen huilaamaan, tai ainakin harjoittelemaan kevyemmin.

Mutta joka tapauksessa, tänään hiihtäessäni tapahtui jotain omituista. Hiihdin sitä tavallista reittiä, kaupungin ulkopuolelle, ja yhtäkkiä hengittäessäni sisään, kerrankin nenän kautta, tajusin, miten ihanalta tuoksuukaan nuoskalumi ja havumetsä. En muista milloin olisin viimeksi haistanut luonnon. Sitä se ainainen nuha teettää. Hiljensin hetkeksi vauhtiani ja hengitin vain syvään ja rauhallisesti, ja koitin imeä itseeni sitä raikasta ilmaa, joka minut ympäröi. Miten ihanaa voikaan olla vain hengittää raikkaan tuoksuista ilmaa! Takaisinpäin hiihtäessä, yhä edelleen syvään hengittäen, tajusin kuitenkin, että mitä lähemmäs kaupunkia tulin, sitä tunkkaisemman tuntuiseksi ilma muuttui, ja luonnon raikas tuoksu katosi. Miksi en ole ennen tajunnut, kuinka saasteista voikaan olla näinkin pienen kaupungin ilma?

Oikeastaan on aika ihmeellistä, miten voikaan olla haistamatta luontoa näinkin pitkän ajan. Jokaisen ihmisen pitisi opetella kävelemään kaikki aistit avoinna, nähdä kaikki ihmeellinen mitä maailmassa tapahtuu, haistaa sen tuoksut, tuntea ilman raikkaus, lämpö tai kosteus, kuulla kaikki äänet, niin luonnon kuin kaupunkienkin ja maistaa kielenpäällä se kirpeä jännitys, jota hetkessä eläminen aiheuttaa. Suosittelenkin siis jokaiselle ihmiselle, että lähtisitte joskus ulos kävelemään, ja koettaisitte aktivoida kaikki aistit, nähdä ja tuntea kaiken, ja tuntisitte kuuluvanne tähän mittaamattoman arvokkaaseen ekosysteemiin, sen osina, ja tuntisitte luonnon harmonian.

Muistakaa myös elää hetkessä. Itselläni on paha tapa ajatella liikaa. Ajattelen mennyttä aikaa, menneitä tapahtumia, ja kaikkea sitä, mitä olisikaan voinut tapahtua, jos olisin tehnyt jotain toisin. Ajattelen myös luvattoman paljon tulevaisuutta, ja mietin, missä olen yhden, viiden tai kahdenkymmenen vuoden päästä. Ajattelen myös usein, kuka minä oikeasti olen, millainen olen, miksi olen tällainen, ja millainen haluaisin olla, niin ja tietysti sitä, millaisena muut näkevät minut. Ajateltavaa on paljon, ja osa voi olla turhaakin. Siksi pitäisi kai vain elää tässä hetkessä, ja olla murehtimatta menneitä, joihin ei oikeasti voi vaikuttaa, tai olla murehtimatta tulevaa, koska sitä ei ole vielä ollut. Tietty järki pitäisi aina muistaa säilyttää, mutta liika ajatteleminenkin on aina liikaa. Eletään siis tässä hetkessä ja nyt, ja ollaan onnellisia siitä, mitä meillä on juuri nyt. Turha kai sitä onnen tunnetta on pilata ajattelemalla, mitä kaikkea meillä voisikaan olla, tai miten tosin valitsemalla voisimme olla jossain muualla nyt.

Unelmat, ne ovat kuitenkin vain hyvästä. Itse unelmoin paljon, useimmiten tulevasta. Tulevaisuudessa eläminen on kuitenkin eri asia kuin unelmointi. Oikeastaan, ilman unelmiahan ihminen ei ole mitään, tavallaan. Saattaa vaikuttaa ristiriitaiselta, kun ensin sanon, että pitisi elää tässä, mutta heti perään sanon, että unelmointi kannattaa. Niin se kuitenkin menee. Itselläni on tapana ajatella kaikkea mukavaa illalla, ennen nukahtamista. Siihen on kuitenkin tehtävä selvä raja, mikä on unelmaa, ja mikä tavoite. Omana tavoitteenani on päästä opiskelemaan ja elää onnellinen elämä. Ne ovat realistisia tavotteita, joihin pitää vain pyrkiä elämällä niitä ajatuksia vaalien, ja ehkä ne jonain päivänä toteutuvat.

Ja mitä tulee epärealistisiin haaveisiin. Mitä pahaa siinä on? Itselleni haaveet ovat pakokeino tästä maailmasta. Jokin muu maailma, jossa en ole enää minä, ja jossa ei tarvitse enää ajatella tätä arkea, se on pelastus. Sen pelastuksen ainakin minulle tuottavat niin hyvät kirjat kuin elokuvat ja tv-srjatkin. Hetken ajan saan olla joku muu, jossain muussa ajassa ja paikassa, eikä mikään tämän maailman ongelma tule silloin alitajuntaani. Nukkuessakaan ei pääse omia ajatuksiaan niin hyvin pakoon kuin sukeltaessa sadun ihmeelliseen maailmaan. Siksi itse ainakin pitdän lämminhenkisistä tarinoista, joissa on ollenninen loppu, eikä mikään voita esimerkiksi Beverly Hillsin tai New Yorkin rikkaiden nuorten elämää tai taianomaisia hetkiä Tylypahkassa. Sen sijaan synkät ja väkivaltaiset tarinat, esimerkiksi kolkot tarinat pahoinpitelyistä betonilähiössä harmaan taivaan alla, eivät oikein innosta. Ennemminkin ne saavat minut ahdistumaan. Lukeminenhan on pakokeino pahasta maailmasta pois, miksi siis lukea jotain, joka ei tee onnelliseksi? Onnellisuus on kuitenkin se, mitä jokainen ihminen tästä maailmasta haluaa, jokainen omalla tavallaan. Yksi voi olla onnellinen saadessaan perheen, toiselle onnea on hyvä työpaikka. Kolmas saattaa olla onnellinen ollessaan vain terve. Omasta mielestäni elämän tarkoitus on kuitenkin vain elää onnellisena ja antaa muidenkin elää onnellisena.