Tänään oli tosi ihanan näköstä päivällä, kun aurinko paisto ja alkoi jo lämmittää hankiakin. Kaikki oli niin kirkasta, että tuli ihan mieleen kevät ja kesä. Linnutkin alkoi laulaa jo muutama viikko sitten. Nyt tuntuu jo aika paljon keväältä. Vielä kun saisi lumet sulamaan, heti ensi viikon sm-kilpailujen jelkeen tietysti. Tai no voisinhan ne sen verran vielä säilyä, että pääsisin muutaman kerran hiihtelemään kunnon vaellukset. Ja lumihan on ihanaa, nyt pitäisi vain nauttia siitä ennen kuin se sulaa, ja tulee kevät, ja sulamisvesipurot solisevat kivasti ja linnut laulavat ja maa alkaa vihertää. En nyt osaa päättää, mikä vuodenaika on paras, joka on ehkä vain hyvä juttu, nyt voin nauttia jokaisesta niistä.
Tänä talvena, ennen lumien sulamista, haluan olla joku päivä vielä lumisotaa. Se on aivan ehdoton. Sitä ei voi jättää väliin. Samoin on lumiukon tekemisen laita. Mun on pitänyt tehdä sellainen jo koko talven, mutta aina se on jäänyt. Nyt kuitenkin, kun tulee taas plussakelit, aion sen tehdä, tuohon etupihalle. Tämä on lupaus. Kolmas asia, jonka haluan vielä tehdä tänä talvena, on pitkä hiihtovaellus. Yhdenhän jo kerkesin tehdä, mutta toinen olisi vielä mukava päästä tekemään, joku kaunis aurinkoinen kevätpäivä kimmeltävilla hangilla. Termospullo vain mukaan ja menoksi. Sellaista rauhoittumista kaipaan muutenkin, kun pääsee pois tästä kaupungin hälystä ja saa hetken nauttia puhtaan luonnon tuoksusta.
Tänään tosin lähdin hiihtämään vasta illalla, kun oli jo tullut pimeää. Oli se silti mukavaa. Hiihtäminen on aina mukavaa, oli sitten päivä ja auringonpaistetta, sankka lumituisku tai pimeää ja viileää. Pitkästä aikaa kulki ihan hyvin, ja se on hyvä juttu, sm-kisatkin kun on tulossa. Takaisin tullessa mietin, miksi ihmeessä teen suurimman osan harjoituksista illalla pimeällä. En tiedä. Osasyynä saattaa olla, että herään aina niin myöhään, ja olen kyllä niin loistava viivyttelemän lähtöä. Ja illalla pimeällä mukavan rauhallista. Ei sillä, päivällä on paljon porukkaa laduilla ja teillä, ja suurin osa hiihtäjistäkin hymyilee. Varsin mukavia ovat ne vanhemmat ihmiset, joilla ei ole kiire minnekään, jotka vain hiihtävät hiihtämisen ilosta. Tai, ehkä kaikki hiihtävät sen takia, että hiihtäminen on kivaa, ainakin minä. Ja vaikka itse teenkin suurimman osan hiihtolenkeistä harjoituksina, ei mikään silti voita hiihtämistä itseään, ja joskus on tosiaan pakko päästä hiihtämään vain hiihtämisen ilosta.
Siinä sitten kotiin kävellessä, sukset kainalossa, katsoin ympäristöä uudemman kerran, uusin silmin. Ennen aina niin tuttu ympäristö muuttui täysin vieraaksi. En ole koskaan ennen tajunnut, kuinka lähiöltä tämä paikka näyttää. Se on aina edustanut vain kotia ja kaikkea mukavaa, mitä kotiin liittyy. Kaksi huoltoasemaa ja valtatien liittymä, oranssit katuvalot teiden pääällä. Yhtäkkiä kaikki se näytti niin karulta, jotenkin juuri niin kaupunkilähiöltä. Silti niin monet muistot tästäkin alueesa valtasivat mielen, etten voisi kuvitella inhoavani tätä paikkaa, kaikesta karuudesta huolimatta. Ja tavallaan, samalla olon valtasi suunnaton turvallisuudentunne. Täällä olen ollut käytännössä koko ikäni, ja vaikka olen monesti tätä paikkaa inhonnut, on siinä silti niin paljon hyviäkin muistoja, että ne voittavat jopa huonot. Ja jos totta phutaan, hetken tunsin omistavani ne autiot kadut joita pitkin kävelin, ja tunsin suunnatonta rauhallisuuden tunnetta.
Päivällä juuri mietin, kuinka paljon haluankaan täältä pois. Tai ehkä en haluakaan pois, mutta tuntuu, että koko elämä on jossain muualla. Kaikki ystävät, oma seura, johon kerrankin tunnen kuuluvani ja kaikki ne asiat, joiden puolesta olen elänyt viimeiset vuodet, ne ovat jossain muualla. Kuinka odotankaan sitä päivää, jolloin voin muuttaa pois täältä, saada oman elämän ja oikeasti elää. Ehkä sitten ensi syksynä, opiskelujen alkaessa. Mutta tämä paikka, täällä on koti, se paikka, jossa olen elänyt kohta kaksikymmentä vuotta. En minä tätä paikkaa tule koskaan unohtamaan, ja tulen täällä kyllä käymään, hyvin usein luultavasti. Ehkä nyt onkin sitten aika nautti tästä paikasta oikein kunnolla, ennem uuttoa, ja kerätä nyt lisää hyviä muistoja, jotka saavat palaamaan tähän paikkaan aina uudestaan. Mulla on kuitenkin koti täällä aina, asuin sitten missä tahansa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti