tiistai 10. maaliskuuta 2009

Vaikuttaminen

On asioita, joille ei voi tehdä mitään, ne pitää vain hyväksy, ja on asioita, joihin voi oikeasti vaikuttaa, ja joihin pitääkin vaikuttaa päästäkseen mieleisiinsä päämääriin. Mistä sitten voi tietää, mihin voi oikeasti vaikuttaa? Ehkä asiassa auttaa realistinen päättely, ja tahto. Sanotaan, ettö jos oikeasti jotain tahtoo, sen voi myös saavuttaa. Ainakin realistisesti jos ajattelee.

Toiset asiat ovat kuitenkin sellaisia, joihin ei voi vaikuttaa. Niiden takia ei kannata yöuniaan menettää, koska niille ei voi tehdä mitään. Silti ihmisllä on mielenkiintoinen tapa murehtia kaikkea mahdollista, ainakin hyvin monella.Liiallinen murehtiminen ja huolehtiminen stressaa ihmisiä, ja liika stressi ei ole hyväksi. Yöunet voivat stressin vuoksi mennä, väsymys iskee ja yleinen haluttomuus ja masennuskin. Vatsahaavakin voi olla seurausta stressistä. Tietysti aivan yliesen rauhan vuoksi on hyvä välillä hieman huolehtia asioista, ettei muille ihmisille tule sellainen mieliva, ettei millään ole väliä ja kaikki on vain vitsiä.

Mitä sitten taas tulee asioihin, joihin voi oikeasti vaikuttaa. Pienilläkin teoilla on merkitystä, niinhän sitä aina sanotaan. Vaikki aina siltä tunnu, on esimerkiksi äänestäminen tärkeää. Vaikka Suomessa onkin yli viisi miljoonaa asukasta, ja saattaisi tuntu, ettei oma ääni mitään merkitse, on se kuitenkin osa tätä yhteiskuntaa. Jos jokainen ihminen äänestäisi, ei kenelläkään olisi mitään valitettavaa, sitähän se demokratia on, enemmistön mielipide huomioidaan. Ja oikeastaan, jos ei äänestä, on voittajan puolella, koska ei ole antanut ääntään sen häviölle jääneelle. Siksi äänestämättä jättäneillä ei kaiken järjen mukaan ole mitään varaa valittaa.

Muitakin asioita, joihin voi vaikuttaa, on toki olemassa. Jokainen oma teko ja valinta on sellainen. Jokainen voi miettiä vaikkapa luonnon säästämistä ja oman ekologisen jalanjälkensä pienentämistä esimerkiksi kierrättämällä tai säästämällä vett ja sähköä. Jo jokin pieni teko, kuten oven kiinni pitäminen talvella, valojen sulkeminen huoneesta poistuttaessa, television virtanapista sammuttaminen yön ajaksi ja suihkun sulkeminen shamppoon levittämisen ajaksi, auttaa pidemmällä tähtäimellä paljon. Ihminen tuottaa sekajätettä Suomessa monia satoja, ellei tuhansiakin kiloja vuodessa. Kuinka paljon pienempä tämä määrä olisikaan, jos jokainen ruuantähde heitettäisiin kompostiin, jos jokainen muovinpala ja muovipakkaus menisin muovinkeräykseen ja jos jokainen lehti ja paperinpala vietäisiin paperinkierrätykseen? Ehkä yksittäisen ihmisen koossa tuo jätemäärä ei vielä koko maapalloa pelasta, onhan Suomessakin yli viisi miljoonaa asukasta, ja koko maapallolla yli kuusi miljardia asukasta. Kuitenkin, jos kaikki suomalaiset kierrättäisivät näin, ei kaatopaikoille päätyvää jätettä muodostuisi lähellekään niin paljon kuin nyt. Ja mitä sähkön säästö tekisikään kukkarolle? Ei se ainakaan enempää veisi, muutaman napin painaminen huoneesta poistuttaessa, ja vuodessa säästöä kertyy satoja ellei tuhansia euroja.

Sitten on vielä niitä asioita, joiden eteen on pakko tehdä jotain, saavuttaakseen haluamansa. Esimerkiksi työpaikkaa ei kovin usein tulla tarjoamaan kotiovelle, vaan sitä pitää etsiä ja hakemuksia pitää lähettää. Samoin on opiskelupaikan kanssa. Hakemukset pitää lähettää, ja pääsykokeisiin luke, pitääpä niissä vielä pärjätäkin. Pärjäämiseen taas tarvitaan paljon pitkäpinnaista työtä, usko omaan onnistumiseen, ja tuntien aherrusta, joka ei aina mukavaa ole, mutta jonka voi voittaa kun pitää mielessä sen päämäärän, johon tähtää. Smoinhan on urheiluharjoittelun laita, kutwn myös musiikin kanssa. Jos jossain haluaa olla hyvä, on menestyksen eteen oltava ahkera.

Mutte mien on ryhmähengen nostattaminen? Mitä sen eteen voi tehdä? Jos ryhmän sisällä on pienepi sisäpiiri, voiko puhumalla yrittää purkaa sitä, tai edes nostattaa ryhmähenkeä hieman? Toisten mielipiteisiin on vaike vaikuttaa, ainakaan sisäpiiriä on vaikea saada ystävystymään muiden kanssa, mutta saisiko toiminnasta jollain keinolla tasavertaista, niin että kaikki tietäisivät olelliset asiat ja olisivat mukana? Tässä kohtaa valtaa epäilys, voiko siihen sittenkään vaikuttaa, mutta pienen miettimisen jälkeen on todettava, että jos yritykset eivät auta, ei asialle voi mitään. Silloin ainakin tiedän, että olen tehnyt jotain asian eteen. Pahempaa olisi vain olla paikallaan ja toivoa parempaa, ehkä silloin jotain jäisi hampaankoloon, ja myöhemmin tulisi kyseltyä, mitä jos sittenkin...? Aina pitää yrittää, koska yrittänyttä ei laiteta. Niinhän se on. On siis aika vaikuttaa asioihin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti